Etusivulle

Tutustu STAR-palveluun tarkemmin

Duodecim STAR:n (jäljempänä STAR-palvelu) avulla voit parantaa mahdollisuuksiasi hyvään ja terveelliseen elämään! STAR-palvelussa teet ensimmäiseksi sähköisen terveystarkastuksen. Saat tarkastuksestatulosraportin, joka mm. kertoo sinulle mahdollisista sairastumisriskeistä ja antaa sinulle eliniän ennusteen. Halutessasi voit ilmoittautua eri aiheisiin valmennuksiin, joissa tavoitteena on hyvinvointisi ja terveytesiylläpito ja parantaminen. Voit myös jatkossa palata STAR-palveluun tekemään terveystarkastuksen uudelleen ja tarkistaa onko terveydentilassasi tapahtunut muutoksia.

STAR Terveystarkastus

Aloita STAR-palvelun käyttö täyttämällä STAR Terveystarkastus. Vastaamalla kysymyksiin saat arvion elintavoistasi ja hyvinvoinnistasi. Tarkastuksessa on yhteensä n. 40 ihmisen ominaisuuksiin, elämänasenteeseen ja elintapoihin liittyvää kysymystä, joihin liittyvien tekijöiden on todettu vaikuttavan mm. elinikään. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Esimerkiksi stressin hyvä hallinta ja luottamus tulevaisuuteen auttavat myös omaksumaan terveyden kannalta edullisia elintapoja.

Hyvä tietää ennen kuin aloitat terveystarkastuksen tekemisen

  • Terveystarkastuksessa on 5 pakollista kysymystä, joihin pitää antaa vastaus. Muihin kysymyksiin voit tarvittaessa jättää vastaamatta, jos et esim. tiedä vastausta.
  • Terveystarkastus laskee keskimääräisen eliniän ennusteen ja antaa raportin terveydentilastasi vastattujen kysymysten perusteella.
  • Tarkastuksessa kysytään verenpainettasi. Mikäli et tiedä tai muista viimeisimpiä verenpainelukemiasi, mittaa verenpaine ennen terveystarkastuksen aloittamista. Voit esimerkiksi käydä mittaamassa verenpaineesi terveyskeskuksessa. Kysymykseen verenpaineesta ei ole pakollista vastata, joten voit jättää sen myös tyhjäksi tehdessäsi terveystarkastustasi, jos et esim. saa verenpainettasi mitattua.
  • Terveystarkastuksessa kysytään kolesteroliarvojasi. Mikäli et tiedä kolesteroliarvojasi tai edellisistä mittauksista on jo vuosia aikaa, kolesteroliarvot kannattaa mittauttaa ennen terveystarkastuksen aloittamista. Voit tiedustella mahdollisuutta kolesteroliarvojesi mittaamiseen esimerkiksi terveyskeskuksestasi. Kysymyksiin kolesteroliarvoista ei ole pakollista vastata, joten voit jättää ne myös tyhjäksi tehdessäsi terveystarkastusta.
  • Sinun on kirjauduttava sisään palveluun ennen kuin voit aloittaa terveystarkastuksen tekemisen. Tätä varten tarvitset toimivan sähköpostiosoitteen. Sinun ei kuitenkaan tarvitse erikseen luoda käyttäjätunnusta ja salasanaa vaan STAR-palveluun kirjaudutaan käyttämällä kertakäyttöistä kirjautumislinkkiä, jonka saat tilattua palvelun kirjautumissivulta. Palatessasi palveluun kirjautuminen takaisin sisään tapahtuu samalla tavalla tilaamalla uuden kertakäyttöisen kirjautumislinkin sähköpostiisi, jota käytät palvelussa.

Näin pääset aloittamaan terveytarkastuksen tekemisen

  1. Aloita STAR-palvelun kirjautumissivulta. Tilaa sähköpostiisi kertakäyttöinen kirjautumislinkki. Klikkaa linkkiä sähköpostiviestissä ja terveystarkastus avautuu suoraan verkkoselaimeesi.
  2. Terveystarkastus on jaettu aihealuiden mukaan osiin ja vastaat kysymyksiin osa kerrallaan. Kun olet vastannut kysymyksiin pääset seuraavan osaan sivun alalaidassa olevan Eteenpäin-painikkeen avulla.
  3. Sivun alalaidassa on myös Taaksepäin-painike, jonka avulla voit palata edellisiin osiin muokkaamaan vastauksiasi tarvittaessa.
  4. Käytyäsi kaikki terveystarkastuksen osat läpi ja ollessasi valmis, näet tarkastuksen viimeisellä sivulla painikkeen Tallenna vastaukseni ja näytä raporttini -painikkeen. Klikkaa painiketta, jolloin vastauksesi tallentuvat ja terveystarkastusraporttisi avautuu sinulle automaattisesti.

Raportti terveydentilastasi

STAR Terveystarkastuksen perusteella saat raportin terveydentilastasi: näet miten elintapasi ja henkinen hyvinvointisi vaikuttavat eliniän ennusteeseesi ja sairastumisriskeihisi. Laskentakaavat perustuvat suomalaisiin väestön seurantatutkimuksiin.

Mitä terveystarkastusraportti sinulle kertoo?

  • Sairastumisriskisi sepelvaltimotautiin, aivohalvaukseen, diabetekseen ja dementiaan.
  • Keskimääräisen eliniän ennusteesi vastaustesi perusteella sekä potentiaalisen keskimääräisen eliniän ennusteen, jonka voisit terveellisemmillä elintavoilla saavuttaa.
  • Sanallisen palautteen siitä, miten olet terveystarkastuksen kunkin aihealueen kysymyksiin vastannut.
  • Suositukset terveytesi kokonaisuuden kannalta sekä tarkemmat suositukset eri aihealueisiin antamasi vastausten perusteella.

Seuraa terveydentilaasi, aseta tavoitteita, osallistu valmennuksiin

STAR-palvelu antaa sinulle työkaluja oman terveydentilasi kehittämiseen ja pitkäaikaiseen seurantaan. Voit asettaa itsellesi tavoitteita, osallistua valmennuksiin ja seurata terveydentilasi kehittymistä ajan myötä.

Kirjautumalla STAR-palveluun pääset katsomaan tekemiesi terveystarkastusten raportit sekä seuraamaan terveydentilasi kehittymistä. Voit tehdä terveystarkastuksen milloin vain uudestaan, vastauksesi tallentuvat STAR-palveluun.

Lisäksi voit asettaa itsellesi vapaaehtoisia tavoitteita, joita kohti pyrkiminen auttaa sinua kehittämään terveydentilaasi.

STAR-palvelu tarjoaa sinulle eri aihealueisiin liittyviä valmennuksia, joihin voit ilmoittautua mukaan. Valmennusten avulla voit omaehtoisesti ja tuetusti kehittää sellaisia terveytesi osa-alueita, joissa arvelet olevan parantamisen varaa.


Näin STAR-palvelu toimii

  1. Kirjaudu palveluun sisään kotikuntasi tai organisaatiosi verkkosivujen kautta. Jos palvelu on käytössä kotikunnassasi tai organisaatiossasi, se löytyy yleensä terveyspalveluiden verkkosivuilta linkkibannerin tai linkin muodossa.
  2. Kirjaudut palveluun aina tilaamalla kertakäyttöisen linkin sähköpostiisi. Pääset sisään palveluun painamalla tilaamaasi kertakäyttöistä linkkiä sähköpostissasi. Erillisiä muistettavia käyttäjätunnuksia tai salasanoja et tarvitse!
  3. Ensimmäisellä kerralla kirjautuessasi STAR Terveystarkastus aukeaa sinulle välittömästi, joten pääset täyttämään sen helposti.
  4. Saat terveystarkastusraportin omasta terveydentilastasi. Voit tarkastella mm. eliniän ennustettasi ja mahdollisia sairastumisriskejä. Raporttisi perusteella palvelu ohjeistaa sinua eteenpäin.
  5. Jatkossa voit käyttää palvelua milloin vain: tehdä terveystarkastuksen uudelleen, asettaa itsellesi henkilökohtaisia tavoitteita tai ilmoittautua valmennuksiin.